ja sitten häviän menneisyyteen

"Puhuessani siitä, ettei elämä saa olla liian kaavamaista, tarkoitan sillä tällaisia asioita: 

niin hiljainen hiljaisuus että se sattuu korviin, 

äiti on ostanut uusia Viiliksiä jääkaappiin, 

uudet puhtaat ja värikkäät lakanat, 

vaikean kappaleen soittaminen alusta loppuun ilman virheitä, 

aamut jolloin herää vahingossa seitsemältä ja tajuaa että saa nukkua vielä tunnin,

torkkunappulan painaminen niinä aamuina jolloin täytyy herätä seitsemältä, 

hetket, jolloin ymmärtää, ettei elämä sisällä minkäänlaisia ylitsepääsemättömiä ongelmia, 

aivastelu, 

suklaa, 

tekstiviestin saaminen puolitutulta, 

Alppien katselu lentokoneen ikkunasta. . ."

Voi minua 14-vuotiasta Saaraa! Voi sitä äidinkielen opettajaa joka ajatteli, että olen jossain suuressa nerokkuudessani kympin arvoinen oppilas. Niin samanlaista kuin nyt, tuo kirjoitettu ajattelu, mutta kuitenkin kaikki on muuttunut. Rakastan edelleen hiljaista hiljaisuutta ja Viiliksiä ja kaikkea. Mutta voih olen luullut että on olemassa joitain virheitä ja puolituttuja. 

Luin 25.12.2011 kello 00:10 aikapommikirjeen joka oli kirjoitettu vuosi sitten, sitäkin kirjettä kirjoittaessa olin ollut väärässä niin monesta asiasta. Olin aivan varma silloin että tällä hetkellä omistan trumpetin enkä asu enää kotona. Mutta en minä haluaisi enää trumpettia ja haluan kyllä asua kotona.

Iskän karvaotus on tuolla. Tuo oli vaarallista mutta tajusin vasta myöhemmin.

Eksyin heti jouluaaton jälkeen mummolaan ja mökille. Tehokasta mitääntekemistä, en edes lukenut kirjaa kuin ihan vähän. En oikein tiedä mitä tein kun en tehnyt mitään, aidosti. No sen muistan että katsoin Heinähattu ja vilttitossu -elokuvan jonka seurauksena päätin että aion pitää kutsut jonne saavat tulla kaikki jotka tarvitsevat taikinaterapiaa ja spagettia.

Nyt Helsinkiin, hyvästi, näkemiin, kuulemiin, tuntemisiin, haistelemisiin, MAISTELEMISIIN HEI HEI HEI VAAN

?

Luulin ennen sietäväni kaikkia ihmisiä oikein hyvin. Jotkut ovat haastavia siedettäviä mutta kun ei häiriinny niin niitä sietää. Mutta on ihmisiä jotka eivät siedä toisiaan ja ovat erittäin häiriintyneitä toisistaan ja en siedä sitä. Joten en siedäkään kaikkia ihmisiä, kun en siedä niitä jotka eivät siedä muita.

moi moi moi moi joulu siivous joulu kuusi joulu kortti joulu kävely joulu joulu jou

villapaita

Ensi vuonna joulukuussa en tee mitään. Ihan vaan koska kaikki valittaa, että ne tekee niin paljon. Minäkin olen tehnyt paljon. Olisin halunnut tehdä paljon vähemmän mutta tein vahingossa kaikkea.
Mutta ensi vuonna olen päässyt jo ylioppilaaksi joten ei tarvitse edes harrastaa lukiota. Lämmittelen vaan kotona ja käyn vähän soittamassa es-duuria jossain konservaatiossa. Olen Rauhallinen Saara

Mulla on sellainen olo kurkussa että sinne olisi jäänyt paprikanpalanen jumiin. Koska se tuli silloin kun söin paprikaa. Mutta se tunne ei ole vieläkään lähtenyt pois vaikka paprikan syömisestä on monen monta tuntia. Ja ajattelin että ehkäpä minulla on sitten jokin henkinen pala noussut kurkkuun. Ja aloin miettimään että mistä se voi johtua ja mietin ihan kaikki maailman asiat läpi mutta se ei lähtenyt vieläkään!!!!
Ei se haittaa, toivon vain sitä etten tukehdu siihen yöllä nukkuessani. ?
Oloni on vähän samanlainen kuin tällä taisteluun lähtevällä pikatsulla:

Hyvä lauantai-ilta on esimerkiksi alias, piparit ja glögi ja ruisleipä ja muutama iloinen ystävä.

hau

kerron nyt sitruunaspagetista

Olin äsken konsertin jälkipuoliskolla kuuntelemassa jotain big band- musiikkia ja sitten, en ajatellut mitään, ja vaan yhtäkkiä tuli mieleen sitruunaspagetti. Että millaista se on
mille se maistuu
miltä se tuntuu
miltä se näyttää
ja tuli mieleen keittiöremontti kolme vuotta sitten. Silloin sai syödä olohuoneessa ja katsoa samalla televisiota. Sitä spagettia pitää keittää tosi kauan ja silti se on vähän sitkeää, se maistuu vähän happamalta, se on kellertävää ja leveää. Sen kanssa sopii pinaattiletut ja Serranon perhe ja porakoneen ääni.


Jouduin taas tunnontuskissani sanomaan jakson opettajille voi anteeksi anteeksi olen ollut niin paljon poissa ja voih päästä minut läpi teen vaikka lisätehtäviä. Mutta ei kolmoistutkinnosta kuulemma voi sakottaa. Koska minulla on joka aamu noin kahdeksasta kymmeneen musiikin opintoja kyllä joooo o

Lukio on vain harrastus, sanoi eräs Kasvikin.

Mutta jos vain haluaa tulla iloiseksi niin vain ostaa repun.

mau

lukio on ihan tyhmä asia, mutta onneksi huilunsoittokoulussa on ihan okei


Sitten kun menen joulun jälkeen Helsinkiin muka vain viemään huilun huoltoon niin käyn ainakin yhdessä konsertissa ja monilla kirpputoreilla ja saippuakaupassa ja kahvila taikalampussa ja Suomenlinnassa. Ja smurffilimsalla. Ja istun kaikki raitiovaunulinjat läpi. Toivottavasti huilunhuoltotädit korjaavat Elgaa oikein monta päivää.

Saamattomuus on ihan tyhmä asia koska silloin ei viihdy vaikka ei tee mitään. Jos ei tee mitään niin yleensä viihtyy, paitsi silloin.

Bach on oikeaa

Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa. Mymmelin ei koskaan tullut surku niitä jotka hän tapasi ja saman tien unohti, eikä hän koskaan yrittänyt sotkeutua siihen mitä ne toimittivat. Hän katseli niitä ja niiden hosumista huvittuneena ja ihmeissään.

Niinpä senkin hosujat. Lopettakaa ja viihtykää sen sijaan.

Joooo minulla oli aivan kummallinen viikonloppu taas. Lahti on metallinen mutta reunat ovat pyöreät. Protu-uskonto ajauduttaa lukemaan Hattivattien salaisuutta kynttilänvalossa. Glögiä ja pipareita ja silputtuja sanomalehtiä ja jooooo

siiis mikä on tämä joo

Sitten maailman vaihto Helsinkiin.

Helsinki on jokin mielettömyys. Siellä voi tapahtua vaikka mitä ja voi mennä vaikka minne. Tänä sunnuntaina vain vähän saippuakauppaa ja kahvilaa, kaniininaivot ja oikean mansikan maku. Juuri sopiva pieni välikäynti, sopivasti ihan vähän liian pieni annos Helsinkiä.

Ensimmäisessä junassa ei saanut istua käytävällä. Toisessa junassa tyhjän perhehytin täytti liike. Kolme sielua matkalla Jyväskylään oli suunnitelma H, joka toteutui. Kidnappasin Usvan meille ja palautin seuraavana päivänä tunnin myöhässä. Randomius on aivan hyvä asia joskus. Kun menin uudestaan kotiin niin se oli muuttunut maailmojen tehosekoittimeksi. Onneksi se oli varsin lempeä, hämmensi vain hieman. Olin iloinen ja onnellinenkin sopivasti, en ajatellut ja vaikka ajattelin niin se oli silloin huvittavaa. Täytin vuoden lisää eteisessä, olin juuri kuullut kaikkien vieraiden hammasharjojen värit.

Tuo on jokin syntymäpäiväkakku luulen. Jouduin huijaamaan kun puhalsin, mutta sain oikeasti ne kaikki puhallettua kerralla koska uskon.

Yöllä satoi lunta ja se tuntui minusta ihan lämpimältä vaikka se oli oikeaa lunta.

Mielestäni tuo kyltti (kiitos Mandi.) olisi saanut olla tuossa vielä silloinkin kun tädit ja naapurit tulivat seuraavana päivänä käymään.

joooooaaaaaaaaaaMAAILMA

onneksi ja valitettavasti

Esimerkiksi ystäviä on onneksi sekä valitettavasti.
 Jos olisi vaikka Vilijonkka niin ei välttämättä tarvitsisi ystäviä.

kaikki vaan puhuu että lumi

minustakin tuntuu kyllä että lunta on ja olen siitä iloinen

Tähän päivään kuului vain Huilismi, paljon erillisiä, kontekstittomia sanoja, syntymäpäivien vaikea kutsuvieraslista (31 kutsumisen arvoista ihmistä eivät ehkä mahdu olohuoneeseeni) ja Muumilaakson marraskuu.

Kylläpä ajatukset syntyvätkin tänään helposti ja kaikki on niin yksinkertaista. Tarvitsee vain marssia ulos ovesta lakki kallellaan.

Kävelin pihasaunasta pyyhe päällä ja oli niin valoisaa vaikka kello olikin yhdeksän. Lumi tuntui kylmältä ilman kenkiä ja naapuri putsasi autoa. Menin sisälle soittamaan Prokofieviä.

mato

Henkisen tasapainon teoria:

1. Normaalitila: ei juurikaan ajattelua. Soljuvaa, kaunista, helppoa.
2. Ajatukset kasaantuvat ajattelun puutteesta, siitä seuraa kohta 3: Ajattelu laukeaa, kaoottista, ahdistus, sattuu.
4. Turtumisvaihe: Väsyy ajatteluun, pakko tulla kotiin jo kuudelta normaalin iltayhdeksän sijaan. Uusia naksahduksia päässä. Maailman hetkittäistä tajuamista. "Sopiva myllerrys on hyvä". Ajattelemattomuusajattelun jälleenymmärtäminen.
------> takaisin lähtöpisteeseen.
Jakson pituus vuodesta yhteen minuuttiin.
Kritiikki: teoria toimii vain silloin tällöin.


Sain Madon. Melkein Etanan. Oikeastaan en haluaisi välttämättä mistään Lieroa. Mutta en pahastu jos saisin. Minä pidän Madosta. Vaikka alkuperäinen tavoitteeni olikin Liero. Läpipääseminen on nyt ehkä tärkeintä, myöhemminkin.

On hyvä että olen lukiossa. Vaikka lukio on kamalaa, kuolettavaa, ahdistavaa, rutiininomaista, normaalia. Hyvä silti. Hahahahhahahahaahhahhaahhahahahaah
aa

aaaaa

Mua harmittaa vähän, etten menekkään Poriin. Menenkin Ruissaloon. Sekin on varmasti hyvä. Vaikkei samanlainen. Pori Jazzien idea on se, että jos tykkää musiikista, niin tykkää siellä kaikesta, eikä haittaa vaikkei tietäisikään niitä kaikkia etukäteen. Koska se ei ole tärkeintä. Ruisrockin idea ei ole se. En tiedä, mikä sen idea on.

14.6.2011

Olen niin eri mieltä nykyään, olen kummallinen vai olenko normaali mutta ei Poriinkaan voi mennä tykkäämään kaikesta vaikka tykkäisi musiikista sillä ei voi tietää mikä on musiikkia ja mikä ei tai ainakaan minä en varmaan koskaan tule tietämään sitä, siltä ainakin tuntuu
ja sitä paitsi musiikki ei ole vain se tunnelma vaan se on oikeaa ja siinä on kudos
ja kaikki sellainen mikä ennen on ollut musiikkia ja tunnelmaa ei ole ollut oikeaa joten onko se ollut musiikkia vai kuuntelinko pelkkiä tunnelmia

Uusi askel on aina ensin askel ilmaan

Uudet askelet eivät ehkä ole kovin ajankohtaisia, tai sitten joo, mutta kuitenkin, niin totta. Se on aina ilma-askel ja sitten maaaa

Söin viimeisen espanjalaisen suklaan. Ei se mitään. Tuossa kuvassa olen rappiolla koulukäytävällä lauantai-iltapäivänä kuuntelemassa viulismin mestarikurssia huilismin kuulokulmasta.

torsdag

Yksi päivä näytti vähän tältä.

Oh, hyvä kuvaoksennus.

Lähden nyt sotainvalidien sairaskodille vaatimaan verokorttia takaisin. Palautan cd-levyt kirjastoon, ostan isälle lahjan ja menen kouluun harjoittelemaan. no jee

nuotit vireessä

Tarvitsisin muutaman tunnin tuolla:

Tämän blogin ulkoasu on kuulemma sellainen

että

siihen pitäisi enemmän kirjoittaa

mutta mä tykkään nyt enemmän kuvista

 

 

Soitteleminen on huonoutta. En jaksa enkä haluaisi jaksattaa. Tänään sentään oli laulu vireessä, ja nuotit. Haluan harjoitella kahdeksan tuntia päivässä. En jaksa. Haluan orkesteriin, jossa pitää soittaa. En jaksa soittaa. Haluan ison valoisan kattohuoneiston päätyhuoneen jossa on korkea katto ja riippumatto ja flyygeli ja näkymätön äänentoistolaitteisto joka on kaikkialla siellä ja tahdon voimalla alkaa kuulumaan:

olen harjoitellut monta tuntia soittamatta ääntäkään

tai soittamalla alle kymmenen ääntä

Kohta hajoan molekyyleihin. Eihän haittaa?

basilisko

 pelastaudu!!!!

Kahdeksan päivän sääennuste,
pilvi
pilvi
pilvi
pilvi
pilvi
pilvi
pilvi
pilvi ja yksi vesipisara

Haluan tätini viulun.

ei se haittaa

Mikä maailmojen sekoittuma, kun tietokoneen kansiossa on ensin kuva Jyväskylän kirkkopuistosta sitten La Zenian kallioranta, sitten Tikkurilan ABC. Sitten tikkakoski ja sitten kaikki alusta

Olentoja täällä on monia. Yksi olento hyökkäsi kimppuuni kaapin takaa koulussa.
Yhdeltä sain sinisen kravatin jossa on hanan kuvia.
Yhtä yritin piristää ja
yksi on kiireinen
yksi on hölmö
ja yhtä en ymmärrä
yhtä en tunne ja minä olen olentoriippuvainen. Ei se mitään. Mikään ei haittaa taaskaan, pitäisi ehkä.

Sähköisen roskakorin tyhjentämisestä kuuluva ääni! Onko normaalia saada siitä kylmiä väreitä.

,.

Vietin sunnuntaisyyslomapäivän koulussa. Se oli hyvä idea luulen. Kävin myös kahvilla (kaakaolla) vanhan vanhan vanhan ystävän kanssa. Hyvä idea sekin. Mutta ala-asteaikaisia muistikirjoja ei enää voinut lukea. Ei vaan voinut. Ihan vähän vaan, sitten tulee refleksi LIIAN NOLOA, VANHAA, KAMALAA, NOSTALGIA, EI.

Miksi soitan kuvissa aina pianoa. Enhän edes soita pianoa, pilkku,

soitan huilua pilkku,
huilun soitto ei ole kuvainnollista, kenties,
nyt menen soittamaan. piste
Sitten: tikka, koski, ystäviä, mitä muuta.

onko pakko

Vihaan perunoita. kuoria. Ei ole missään mitään niin turhauttavaa. Onneksi kissa hoputtaa, sillä on perunankuoriaddiktio.

Miten joku voi olla hyvä ja huono ja en kestä hyvyyttä huonoutta keskinkertaisuutta ihan ok yhtä-viittä tähteä. Tuntuu, että musiikki on ainut pohjimmiltaan hyvä. Et sillee niinku mitä tapahtuu ja onx tää vakavaa. Ja mitä on musiikki.

Matkapuhelimessani on kamera, jolla saa kuvia, jotka ovat paljon tyhjää parempia:

 Odotus ennen suurennuslasien jakamista pikkusienille. Sähköjohtokengät vaan lisääntyy tällä pysäkillä viikko viikolta, ei se mitään, hyvä. Ensi kerralla laitan uudet kuulosuojaimeni korvaani. Ne vaimentavat vahingolliset pikkuihmistappeluiden äänet, mutta eivät peitä kysymyksiä "saaks tän madon syyä" tai "löysin tän märän ja likaisen sukan tosta maasta, oisko tää niinku vaahteranlehti jonka vois laittaa kirjan väliin kuivumaan".

Kynäfarmi oppitunnilla, ystäväni Ella iloitsi.

Lemmikkieläimet jätetään videovuokraamon ulkopuolelle.

Piano. Kumpparit. Melankolia. Soittolöllöys. Hämmentely. Hämmennyksen hämmentelyä.

Viime aikoina olen nauranut tahattomasti lukion tyhjällä käytävällä
Ja opettajat laittavat luokanovet kiinni.
Oleminen tahattomasti, ylipäätään. Taha ton. Vielä kesäkuussa 2009 
"yritin näyttää neutraalilta kävellessäni kotiin", 
    miksi miksi miksi voi.

Tänä iltana kuu on oikeasti juustoa. Katto-olo. Mutta pakkasta, jäätä, joten ei saa. Tumma kaakao auttaa. Jos etsisi vielä kierrepillin, josta roikkuu sammakko jolla on kuulotorvi kädessä ja se kuuntelee sillä kun kaakao menee putkesta.

Ilta

"tunteeni saivat geometrisen muodon"

Tukehdun ajatteluun. Ei ajattelua, saara.

 

  Tervetuloa Jyväskylään.

Minusta tuntuu että tuo kasvi kuoli. Ruumis.

Ja sitten vielä saanko sanoa syksy.

Josefiina on ihana elämäni josefiina, jonka luokse menen aina nolon balettitunnin jälkeen. Josefiinan posket ovat varsin pehmeät. Jos Josefiina on ollut koko viikonlopun yksin, niin se nauraa tosi paljon ja pidän siitä. Jetro taasen on älykäs ja sen kännykät aina hajoaa.

Huomenna: väliaikainen kuolema
Sergei ja Ludwig pelastavat sitten

värien sinfonia

Eikä mulla ole tylsää. Olen runsaan hoppuinen. Varmaan herään toukokuussa hoppuisuuteen taas. Ja tiskaan sitten.

moraali

Omenapiirakka maistuu vaniljajäätelön ja Slokavian Radion sinfoniaorkesterin kanssa tosi hyvälle. On kivaa, että mun säästötilillä onkin rahaa. Ja että lähden äidin kanssa reppuostoksille, koska en osaa itse. Aina kun menen reppuostoksille yksin niin tuon kotiin mekon. Ja äitikin sanoi, että mulla pitää olla reppu eikä niin paljon mekkoja. Olen repusta tosi samaa mieltä. Toisesta vaan suutuin. Haluan punaisen tai vaaleanvihreän repun.

Onnellisuuspuuskat on muuttuneet jotenkin kaoottisemmiksi. Olen jo melkein varma, että mun sisäisissä malleissa ja assosiaatioissa on jotain vikaa. Ja joidenkin muidenkin assosiaatioissa. Mulla vaan tulee joku juttu mieleen. Tai sitten vaan hyppään koska päätän niin. Mutta en mä huomaa sitä. Tai siis huomaan mutta kiellän sen. Tai no torjun koska tiedostan kieltäväni. Onneksi on vertaistukea.
Mun mielestä Csíkszentmihályin olisi pitänyt olla positroniemissiotomografian keksijä.

Sain postissa ehkä kuvia. Kaikki viime seikkailukesältä.

Onneksi huomenna on taas torstai!

silmäni sätkii kolmatta päivää

Cream colored ponies

Mun aivot assosioi kummasti. Kuin REM-unessa. Hermoimpulssit menee harvinaisia ratoja pitkin ja vahvistaa lisää kummallisia mielleyhtymiä. Anteeks, kun kertaan täällä psykologiaa. Taas. Psykologia huolestuttaa paljon, mutten kirosana jaksa kirosana välittää enää. Ihan sama, kuitenki. Viikko ja neljä päivää aikaa lukea kuukauden asiat, ei se mitään, oikeesti, kirosana. Mun pitäisi kuulemma juoda kahvia.

Alan vetämään metsäsalapoliisikerhoa. Mua alkoi ensin ahdistamaan ihan hullusti, kun mietin mitä kaikkea sen eteen pitää tehdä ja olla vastuussa ehkä jostain. Mutta oikeesti ihan sama, haloo ei lasten metsäsalapoliisikerhoa voi vetää tosissaan kuitenkaan. Kyllä mä niille suurennuslasit osaan jakaa.

Olen vihdoin tasapainoisessa suhteessa syksyn kanssa.

Perustin Ellan kanssa lötkömatoklubin. Ihan vaan että ei olisi niin syyllinen olo siitä, ettei jaksa välillä edes ajatella. Ja kaikki on ylioppilastutkintolautakunnan syytä. Kuutta pistettä ei voi saada oikea ihminen.

Nyt on varmaan pakko mennä alakertaan, niin houkutteleva tuoksu sieltä tulee! Tykkään tästä illasta.

ps. prokofiev

uhmaikä-vauva-kiisseli

Kuulin, että kun päättää herätä jonain tiettynä aikana, niin sitten vaan herää silloin, kun aivot koko ajan tiedostamattomasti miettii jotain heräämisjuttuja. Ja ei tarvitse sitten laittaa herätyskelloa. Se ei toimi mulla. Mutta se on ihan hyvä psykologiantunnilta myöhästymisen syy. Tosin en sanonut sitä syytä tänään, kun vaan aina taktisesti luikertelen luokkaan eikä kukaan huomaa mitään. Sitten leikin aktiivista ja viittaan, ja opettaja luulee että olen istunut siinä koko ajan.

Tänään olen ollut ahkera opiskelijasaara. Opiskelin hermoston anatomiaa kolme psyykkistä tasapainoa riipaisevaa tuntia, soitin monen monta tuntia paikatakseni tasapainoni sekä kaiken huipuksi, pysyin kertauskurssilla hereillä.

Mun kasvi on kasvanut. En tiedä mikä kasvi se on. Laitoin kesän alussa luumunsiemenen tuohon ruukkuun mutta se ei seuraavana päivänä ollut kasvanut, joten kaivoin siihen malttamattomana myös appelsiinin siemenen. Ja sitten toisen vähän luumun näköisen. Sitten, kun siitä kasvaa hedelmiä niin tiedän.

Oli niin elokuun viimeinen viikonloppu kuin voi olla,
ei ollut lämmin ei ollut kylmä
oli pimeää
ei tuntunut niin vapaalta enää mutta kuitenkin aika sopivan vapaalta.
Piti kiivetä katolle, mutta Josefiina ehkä jänisti, päädyimme leikkimään leikkipuistoon.

Koulukuvista ei tullut normaaleja.

lötkösilmä

Tässä minä esittelemässä uutta päätäni. Olen siitä kovin iloinen. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun äiti aina laittoi kattilan päähän ja leikkasi kattilan pituiset hiukset, olen tyytyväinen elämääni hiustenleikkausasioinnin jälkeen. Sanoin kiltille opiskelijakampaajalle melkein suorat sanat, ja se leikkasi oikeasti 15 senttiä. Miniviivottimen verran. Ja lyhimmistä pitkän viivottimen verran. Saman päivän iltana ystäväni Viivi tarjoili kakkua, minä istuin ja kuuntelin kun Roosa luki tyhjässä ammeessa koululäksyjään ääneen. Marianna värjäysassistenttini teki työtään ja pääni vaihtoi väriään takaisin viime kevääseen.

Tässä minä näyttämässä teiniltä. Olenpas hyvä näyttämään.

Mulla on varmaan joku takaumakausi meneillään. Sain uuden vanhan, siis mulle uuden mutta entiselle omistajalle vanhan, puhelimen, sellaisen, jossa toimii kaikki nappulat ja jonka muistiin mahtuu yli 30 viestiä. Se on sellainen puhelin jonka olisin halunnut seitsemännellä luokalla. Olen viettänyt usean lukiovälitunnin vaihdellen ystävieni kanssa taustakuvia ja teemoja ja muumimusiikkia, ja ne kaikki ystävät tunsivat jonkinasteista nostalgisuutta. Minä en.

Sovin Ruusun kanssa, että otetaan huomenna tamagotchit kouluun.

hyeena

Tykkään laittaa todistekuvia. Koska ne todistaa hyvin. Mulla on paljon kuvia, jotka näyttää tosi paljon todisteilta. Nämä kuvat ovat aitoja todisteita seikkailustani Mikkelin suurkaupunkiin. Nuo kengät menivät siellä hyvin entisiksi.

En ollut ensin edes varma, kävinkö siellä vai oliko se unta, mutta todenperäisyys varmistui kun löysin todisteaineistoa ja naamakaveripyyntöjä. Ja nyt olen jo hyvin varma, että olin Mikkelissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni, ainakin siinä elämässä jonka muistan. Koska vauvaelämästä en muista oikein mitään. 24 tuntia, tasan, kesti seikkailuni tuntemattomaan! Se oli avartavaa mutta ehkä kuitenkin.. niukentavaa. Rahallisesti vähintään. Avarruin, kun tutustuin ihan kamalan tosi moneen ihmiseen. Ja muistan jopa nimiäkin. Kävin Helenen kanssa yöllisellä metsäretkellä sytkäri valonlähteenämme. Minulla ja Terolla oli yhteinen jyväskylätuttu, jolle lähettyi kummallinen tekstiviesti. Marika näyttää ihan Marikalta. Ja Jeminalle lupasin, että se voi tulla syntymäpäivilleni.
Ja sen ainoan jonka tunsin aiemmin jouduin hyvästelemään puoleksi vuodeksi, hän luulee lähtevänsä Kanadaan. Hänellä on ehkä hienoin nimi maailmassa.

Tulin jäätelökioskin omistajien autolla pois, maksoi tosi vähän. Pidin niiden elämänasenteesta, ajattomuudesta ja sellaisesta. Ne oli juuri tulleet Kreikasta joltakin filosofialeiriltä.

Sisareni on käyttäytynyt tosi kummallisesti viime aikoina! Yhtenä iltana sillä oli ihan hullu* iltavilli, siis semmonen samanlainen mikä meillä oli silloin tosi kauan aikaa sitten aina. Sitten se nykyään aina laulaa jotain hassua iskelmää tosi kovaa silloin, kun puhun puhelimessa. Eilen se esitti kai rumpuja, kuten kuvasta näkyy. Se sai uuden lautasen sen rumpuun. Ja lehmänkellon myös. Minulla tulee lehmänkellon ääni kohta uniin.


Tunnen, että oikeasti syksy tulee. Henkisesti, fyysisesti sekä sosiaalisesti. Mulla on syksyolo, flunssa ja puhun usein syksyisesti ystävieni kanssa. Haikailen kesän perään jo nyt, se on varmaan ennätys. Muistan että syksyisin on aina ollut mun mielestä hyvä juttu, että on syksy ja iloinen värivaihe ja sade ja kaakao ja keltainen sadetakki ja paljon omenoita ja uudet villasukat. Nyt mä en oikeasti haluaisi, vielä. Odotan edelleen sitä viimeistä jotain päivää, jolloin on viimeisen kerran kesä. Ehkä huomaan tammikuussa, ettei sitä tullut koskaan. Vuodenaika vaihtui ehkä vaivihkaimmin ikinä.

*Mikkeliystäväni väitti, että hullu on jyväskyläläinen sana ja että jos haluaa puhua jyväskylää niin pitää vaan sanoa "hullun" kaikkien adjektiivien eteen. En muista uskoinko sen.


ai jaa kello on yksi

minän maailmat

Olen ollut ahkera ja lukenut psykologiaa, mutta tavoitteeni on ehkä tippunut kirjaimesta L kirjaimiin kunhan pääsen edes läpi. Eihän sillä oikeasti ole mitään väliä. Vaikka pidän kirjaimesta L niin kovin.

Eilen oli hyvä vaatepäivä mulla.

Toissapäivänä oli ihan hyvä myös.

Abiturientti kun olen. Tai no valeabiturientti. Lisäksi keltainen sadetakki teki minusta uitetun koiran. Se oli sisältä märkä, mutta ei siinä kyllä ollut reikiä. Kumppareissa oli reikiä.

Multa kysyttiin kaupan kassalla, omistanko paljonkin Justin Bieber-kortteja. Se oli kummallinen hetki. Sanoin, että se on mun kaverille lahja, ja kauppiaspoikamiespoika oli ymmärtäväinen. Ja mua vaan alkoi naurattamaan tosi paljon. Näytinkö oikeasti siltä, että ostan ne kortit itselleni ihan sillein vakavasti.


Lähden nyt Mikkeliin. Se tuntuu hyvältä todeta.