torstai 21. heinäkuuta 2011

jännät ajat

Jyväskylä: voimassa seuraava varoitus: sadevaroitus.

Mietin vaan, miksi siitä annetaan varoitus. Ja miksen ennen ole tajunnut, että siitä annetaan niitä. Tänään oli myös ukkosta ja istuin tienpuoleisella ikkunalaudalla koska se ikkuna oli auki koska se piti pestä. Satoi kovaa, ja naapurin tyttö hyppi lätäkössä siinä mun alla, olisin halunnut mennä mukaan mutta kun pesin ikkunaa.

Eilen seikkailin katolla, taas. Tai ehkä se oli tänään. Termospullosta kaakaota, kuitenkin. Ja lämmin yö. Oli melkoisen hämärää jo. 

Se oli heti sen jälkeen, kun olin tullut pienestä kaupungista kotiin. Sinne kaupunkiin oli sen verran matkaa, että sen voisi liftatakin, muttei ole turhan kallis julkisillakaan. Mulla oli siellä oma opas, joka näytti kirkon, koulunpihan, urheilukentän, venerannan, vanhan pappilan ja K-market Perälän. Kierroksen jälkeen ostimme Perälästä jäätelöä ja Ella menetti soutuneitsyyden. Oli tyyntä, mutta sitten meni moottorivene ohi. Muistin, miten lumpeen varsia voi taittaa sillein hienosti.
Seuraavalla kerralla liftaan.

Tykkään äidin tavasta hoitaa kukkapenkkiä: mahdollisimman paljon erilaisia kukkia mahdollisimman sekaisin. Useita eri värejä.




pör

Iskä toi mulle tänne jäätelöä, koska sekin muisti mun nimipäivät, ne oli varmaan joskus. En itse koskaan muista. Mulle nimipäivät onkin ehkä sellainen, ettei sitä kuulu muistaa. Ja kun joku muistuttaa, sen saa kuitenkin unohtaa heti. Muuten olen aika huono unohtamaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

marmorikivestä laattia


Tunsin oloni yksinäiseksi ja soitin liihottelijaystävälleni lähteäkseni hänen kanssaan yöuimaan, mutta paikkakuntamme eivät olleet samoja. Ajattelin, että kattoretkeily piristäisi ja hellittäisi hetkellistä sosiaalista tyhjiötä.

Istuin katolla ja mietin, ketkä kaikki haluaisin viedä sinne. Kaiman, jota näen liian harvoin. Mekkoihmisen joka on "niin samanlainen mutta niin erilainen". Ketuista pitävän ystävän, koska se varmasti pitäisi siitäkin. Pyörällä Muumimaahan-kaverit. Huuliharppukollegan, jonka kanssa voi puhua tulevaisuudesta. Vanhan kaverin, jolla ennen oli akaattikotiloita ja nyt pupuja. Viulistin, johon haluaisin tutustua paremmin.
Kaikki eri kerralla, tietysti.

Liihottelijaystävä oli soittanut kattomatkan aikana. Jos olisin sellainen ihminen, sanoisin "tää on just tätä mun tuuria", koska soittaja oli yllättäen vaihtanut paikkakuntaansa ja oli tullut sen talon oven taakse, jonka katolla silloin istuin. Mutta ei mulla ollut puhelinta katolla, eikä aktiivisia tarkkailijasilmiä. Ystävä oli lähtenyt pois.

Tällä yöllä oli kuitenkin hyvä loppu, koska tapasin liihottelijaystävän kuitenkin.

Huomisellakin on toivon mukaan ihan hyvä loppu. Vähän pelottaa, mutta ei se mitään haittaa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

yösade

 Olen juuri käynyt Turussa. Ajattelin kertoa siitä jotain.


Parempi olisi tehdä jokin ajattomampi kertomajärjestys, koska aika ei viikonloppuna mennyt niin kuin kello. En ehkä ajatellut kelloa. Pidin siitä. Ajattomuudesta. Erityisesti. En tiedä.

Kaikki alkoi kirjasta.



Sen jälkeen huomasin istuvani autossa. Minua piirittivät musiikista pitävät ystävät. Sain sinisen perhosen selkään kun marisin hetken. Jouduin pelaamaan laivanupotusta ja lukemaan Nemiä. Juuri ennen murskahäviötä (mulla oli enää yksi yhden ruudun laiva) kauriit pelastivat minut.



Sitten kaikki olikin jo mennyt!

Palatessa harmitti tosi paljon, koska olisin halunnut tutustua Turkuun vielä ainakin viikon ajan. Myöskin kyseinen kulttuuritapahtuma olisi voinut osaltani kestää pidempään, kuten koko viikonlopun. Ehkä ensi vuonna sitten. Mutta tahdostani riippumatta punainen Opel ajoi kotiin sunnuntaina.

Opin, että yksi päivä ei riitä. Ennätin silti kokemaan elämäni keikan ja keikkabiisin!

Hyvää yötä.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Älä sukella Dyk inte

Ne ihmiset, jotka haluaisi osata lukea muiden ajatuksia, eivät ole ajatelleet perille, tai ainakaan tarpeeksi pitkälle. Mulle riittäisi hyvin, että osaisin lukea omia ajatuksiani. Eikä tarvitsisi osata yhtään enempää.

Olin pallokuvioisen Maijan kanssa matkalla tuntemattomaan. Vaelsimme sata kilometriä ja näimme matkalla kolme karhua ja majavan. Lisäksi hyppäsimme joen yli menevältä kävelysillalta pyörteeseen. Se vei toiseen maailmaan. Ainakin leikisti. Oikeasti Pallo näytti mulle vain hienon paikan rannan vieressä.


Turvallinen vyöhyke vaarallisen tuntemattomuusmatkan jälkeen. Mallina Elli. Ja pyllistävä muukalainen.

Pidin ukkosesta tänään. Söin Marianna-nimisen kanssa pitsaa ja katsoin kahden amerikkajalkapalloilijan asunnon parvekkeelta, kun sade meni 45 asteen kulmassa (tarkistin asteen kolmioviivaimesta). Mun mielestä jokaisen parvekkeen kaiteessa pitäisi olla kyltti, jossa kielletään sukeltamasta.

Kesän parhain juttu on suunnittelemattomuus. Voi vaan elää niin kuin tuntuu. Sen ei pitäisi ahdistaa silloin, kun oikeasti tekee niin kuin näkee parhaaksi. Sellaiset suunnitelmat on oikeita, jotka saa muuttua.

Huomenna herään siihen että herään. Puen heti jonkun kivan mekon päälle, teen paljon eväitä ja poljen rannalle syömään aamupalaa. Hyppään ylimmältä tasanteelta veteen ja uin pitkään. Istun nurmikolla ja luen psykologisia asioita. Kävelen joen vartta ainakin hetken. Sitten, kun on nälkä, poljen takaisin kotiin. Opettelen soittamaan huuliharppua ja kiipeän leikkimökin katolle. Toivon ainakin niin.