torstai 26. tammikuuta 2012

Johann Sebastianin ulkoilutusta


Minulla on vain muutama asia. Jäsentelen ne ranskalaisilla viivoilla, sillä mieleni on kaoottinen.

- bachpäivä silloin tällöin on puhdistava. Soitin kahvikantaattia huilulla ja menuettia pianolla ja välillä laskin geometrian tehtäviä kuunnellen Inventioita.

Jos ylioppilaaksi ei pääse noin tarkoilla vastauksilla niin mä menen amikseen opettelemaan mopojen korjausta.

- eilen illalla en saanut unta ja se oli kamalaa

- joskus pölyhuisku täytyy pestä. Koska se on pölyhuiskulle hyväksi. Se kannattaa mun mielestä pestä pyykinpesuaineella mutta sitten se menee takkuun. Siihen voi laittaa Hyvää Suomalaista Hoitoainetta ja sitten huuhdella ja sitten kammata sitä kammalla ja sitten kuivattaa hiustenkuivaajalla. Meidän pölyhuiskun nimi taitaa olla Pekka Haavisto. Joo se on Pekka Haaviston kaima.

- ratkaisu hirsipuuarvoitukseen on Tarja Halosen kuollut kissa

- lähden huomenna vieraaseen kaupunkiin ja se on jännittävää, koska juna ei saisi olla myöhässä tai muuten tapahtuu elämän- ja kuolemanseikkailu. Oikeastaan haluaisin että juna olisi myöhässä, niin voisin elää

lauantai 21. tammikuuta 2012

nyt mä nauran

onneksi on värejä
onneksi on vesivärejä
onneksi on kylmää ilmaa
onneksi on unta, voi leikkiä että se on totta ja sittenhän se jo oikeastaan on

Hallitsemattomuus torkkunappulan käyttämisessa sekä reiät aivoissa on huono. Hetkestä ottamisen unohtaminen. Vitutus-käsitteelle nauraminen ja vaalikoneet. Kamalat elokuvat, joiden maailmankuvan laajentamistehtävä epäonnistuu koska ne on liian häikäilemättömiä. Hyvä elokuva on Jane Austenin jalanjäljillä jos se vaan ei olisi niin ___________

Amelie oli ennen mun lempielokuva, aika ymmärrettävää.
Nykyään mun lempielokuva on se että menee ulos ja kuvaa elokuvan

Haluaisin kyllä joskus edes nähdä joitakin oikeasti hyviä iloisia ajatuksellisia aitoja elokuvia, onko niitä?

_ _ _ _ _    _ _ _ _ _ _ _    _ _ _ _ _ _ _    _ _ _ _ _


hirsipuuarvoitus. vihje: liittyy politiikkaan, kissoihin ja kuolemaan.

Ei saisi nauraa virallisissa paikoissa mutta anteeksi minä haluan nauraa jos olen vahingon- tai aidoniloinen. En ole lähiaikoina nauranut sopimattomissa paikoissa, korjaan asian vaikka huomenna jos naurattaa edelleen.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

HEI

En varmaan koskaan opi syömään poronkäristystä normaalisti
se on niin ällöä

Olin yläasteella kasvissyöjä viikon, se oli ihan kivaa.

Olen heittänyt lumipallon kaikkien presidenttiehdokkaiden naamaan.

En ole koskaan ajoissa
haluaisin olla ajoissa koska se on tärkeää
En edes huomaa sitä enää että olen myöhässä. Menen vaan sinne ja sitten olen siellä.

Ihan hölmöä ettei voi sanoa mitä ajattelee koska sitten kun sen sanoo niin se ei ole yhtään sama kuin siellä ajattelussa ja kaikki luulee ihan väärin. Olenkin vain ollut hiljaa.

Revontulet

Ei silleen asiaa oikeesti, taidan soittaa pianoa loppuillan.




"Ainoa mitä Etelä-Afrikassa tarvitsee pelätä on sarvikuonot"

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

talveikasta

Laitoin Elgan postiin ja nyt tuntuu että kolmas raaja puuttuu,


siihen käärittiin kokonainen rulla kuplamuovia päälle, mietin vain kuinka suuri homma niillä on siellä huilukorjaamossa poksutella se kokonaan. Ja että saako mun huilu yhtään henkeä siellä muovin alla.

Onneksi on sentään Vertti

Join tänään litran teetä, ihan hyvä määrä. Myöskin kuuntelin ennätysmäärän populäärimusiikkia, neljä kappaletta. Prokofieviä kuuntelin yksitoista kappaletta. Sekin on hyvä määrä. Menen nyt kuuntelemaan kolme desiä lisää ja juomaan kaksi kappaletta enemmän. Heippa.

ps.
 ei ehkä oo mun kuva
jos puhuisin ääneen nyt niin sanoisin vaan että vois

lauantai 7. tammikuuta 2012

poloneesiaivo

haluaisin asua edes yhden päivän
luonnollisessa elinympäristössäni
flyygelin alla
ja sitä flyygeliä saisivat vuorotellen soittaa vaikka ketkä

Mutta ylihuomenna minun täytyy mennä kouluun.




Huomenna ostan maailmankartan, laitan sen seinälle Seminaarinmäen mieslaulajien tilalle.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

lallaaa saara täällä


Kävin totisesti Helsingissä. Mutten käynyt Suomenlinnassa enkä kahvila Taikalampussa enkä konsertissa. Viihdyin silti melkein viikon, olisin viihtynyt enemmänkin. Mutta usein on hyvä lopettaa viihtyminen liian aikaisin kuin liian myöhään. Kaikki vaan jotenkin ehkä soljui enkä tiedä missä olin. Ajattelin liian vähän ja nyt ajatukset vain purskahtelevat mutten halua avata kantta. ?


Ja vuosikin vaihtui samalla, okei okei. Taisin silloin olla kaksintaistelussa. Olin Draco Malfoy, jänistin aika paljon kun oli niin pelottavaa. Onneksi meillä oli erotuomari.

Kommuuniteehetki joskus yöllä.

Tulin tänään illalla Haydn-harjoituksien jälkeen kotiin ja pihalla oli mörkö. Ihan saman kokoinen ja yhtä vihainen kuin oikea mörkö, ja yhtä kylmä, koostui lumesta vain. Tuijotin mörköä silmiin ainakin kaksi minuuttia ja en ajatellut mitään, taaskaan.

Nyt kuuntelen poloneeseja ja availen muumijoulukalenterin viimeisiä luukkuja -olin hieman unohtelevainen ennen joulua niin en muistanut avata.

Turistikuva musiikkitalosta joka on todellakin aikamoisen metallinen, hyi. Pidän noista turisteista tuolla.

Lähden tästä nyt vaikka ajattelemaan ja soittamaan Bachia.