tiistai 23. elokuuta 2011

hyeena

Tykkään laittaa todistekuvia. Koska ne todistaa hyvin. Mulla on paljon kuvia, jotka näyttää tosi paljon todisteilta. Nämä kuvat ovat aitoja todisteita seikkailustani Mikkelin suurkaupunkiin. Nuo kengät menivät siellä hyvin entisiksi.

En ollut ensin edes varma, kävinkö siellä vai oliko se unta, mutta todenperäisyys varmistui kun löysin todisteaineistoa ja naamakaveripyyntöjä. Ja nyt olen jo hyvin varma, että olin Mikkelissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni, ainakin siinä elämässä jonka muistan. Koska vauvaelämästä en muista oikein mitään. 24 tuntia, tasan, kesti seikkailuni tuntemattomaan! Se oli avartavaa mutta ehkä kuitenkin.. niukentavaa. Rahallisesti vähintään. Avarruin, kun tutustuin ihan kamalan tosi moneen ihmiseen. Ja muistan jopa nimiäkin. Kävin Helenen kanssa yöllisellä metsäretkellä sytkäri valonlähteenämme. Minulla ja Terolla oli yhteinen jyväskylätuttu, jolle lähettyi kummallinen tekstiviesti. Marika näyttää ihan Marikalta. Ja Jeminalle lupasin, että se voi tulla syntymäpäivilleni.
Ja sen ainoan jonka tunsin aiemmin jouduin hyvästelemään puoleksi vuodeksi, hän luulee lähtevänsä Kanadaan. Hänellä on ehkä hienoin nimi maailmassa.

Tulin jäätelökioskin omistajien autolla pois, maksoi tosi vähän. Pidin niiden elämänasenteesta, ajattomuudesta ja sellaisesta. Ne oli juuri tulleet Kreikasta joltakin filosofialeiriltä.


Sisareni on käyttäytynyt tosi kummallisesti viime aikoina! Yhtenä iltana sillä oli ihan hullu* iltavilli, siis semmonen samanlainen mikä meillä oli silloin tosi kauan aikaa sitten aina. Sitten se nykyään aina laulaa jotain hassua iskelmää tosi kovaa silloin, kun puhun puhelimessa. Eilen se esitti kai rumpuja, kuten kuvasta näkyy. Se sai uuden lautasen sen rumpuun. Ja lehmänkellon myös. Minulla tulee lehmänkellon ääni kohta uniin.


Tunnen, että oikeasti syksy tulee. Henkisesti, fyysisesti sekä sosiaalisesti. Mulla on syksyolo, flunssa ja puhun usein syksyisesti ystävieni kanssa. Haikailen kesän perään jo nyt, se on varmaan ennätys. Muistan että syksyisin on aina ollut mun mielestä hyvä juttu, että on syksy ja iloinen värivaihe ja sade ja kaakao ja keltainen sadetakki ja paljon omenoita ja uudet villasukat. Nyt mä en oikeasti haluaisi, vielä. Odotan edelleen sitä viimeistä jotain päivää, jolloin on viimeisen kerran kesä. Ehkä huomaan tammikuussa, ettei sitä tullut koskaan. Vuodenaika vaihtui ehkä vaivihkaimmin ikinä.

*Mikkeliystäväni väitti, että hullu on jyväskyläläinen sana ja että jos haluaa puhua jyväskylää niin pitää vaan sanoa "hullun" kaikkien adjektiivien eteen. En muista uskoinko sen.


ai jaa kello on yksi

3 kommenttia:

  1. hullun on valitettavan jyväskyläläinen sana. yhdistettynä maukkaaseen, ihan hullun jyväskyläläinen. muut ymmärtää hullun hulluna, eikä hulluna niinku se pitäs.

    VastaaPoista
  2. Rakastan sussa montaa asiaa, yksi niistä on se, ettet tiedä onks asiat unta vai totta. Se on jotenkin HUL-LUN hellyyttävää ja saaraa. Purrpurr.
    (ja hullu-sanan käyttö on jotain megajyväskyläläistä. itse n. 1v 12pv jyväskyläläiskokemuksellanikin sen tiedän.)

    Tulisitpa taas pian mun luokse askartelemaan jotain! Ja ootko käynyt postcrossing-sivuilla! Ja ihanaa et tuut huomenna Tylypahkaan!

    josefiina xxxx

    VastaaPoista
  3. hullun hyvä elli tietää. toivottavasti sulla on nyt tehokasta fiksua aikaa kuoroharjoituksissa, kun minä täällä opiskelen psykologiaa blogiin kommentoimisen merkeissä... eiku oikeesti, luin äske hullun paljo.

    JOSEFIINA OOT HUL-LUN RAKASTETTAVAN HASSUN ILAHDUTTAVA voin tulla askartelemaan sun luokse milloin vain! Paitsi silloin kun ei kerkeä. JA OLEN. Käynyt postcrossing-sivulla ja olen lähettänytkin jo kaksi korttia! Oli sangen ihanaista nähdä sinua Tylypahkan oleskeluhuoneessa (sekä myös ellin naamaa oli tosi, siis hullun ilosta nähdä. ja muutaki ellii kuin naamaa, mut naama on tärkein kun näkee ihmisiä.) enkä malta odottaa jälleennäkemistämme. Joka on pian. Hyvä.

    VastaaPoista