ota meidät kiinni jos saat

Elämä vilisee hurjasti. Kaikkea hassua tapahtuu ja sitten se loppuu ja jotain muuta alkaa ja minä Saara käytän kalenteria vaikka olen puoliksi kesälomalla. Puoliksi oikeasti, koska toinen koulu alkoi jo maanantaina. Se on varsin mulle sopiva koulu. Tarvitsee muistaa että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta sitten kun on muistanut sen niin ei tarvitse enää ajatella mitään.

Se koulu siis alkoi. Mua väsytti silloin tosi paljon, koska olin juuri pyöräillyt sata kilometriä ja majoittanut kaverin yöksi meille, muttei sentään nukkumaan. Ensimmäisenä päivänä myöhästyminen on mulle aika semmonen must-juttu.

Parin tunnin päästä koulun alkamisesta huomasin jakavani auton sairaanhoitajan, bussikuskin ja espanjalaisen tulennielijän kanssa. Auto meni Helsinkiin ja mun tarvitsi maksaa vain viisitoista euroa. Taukokahvista mun ei tarvinnut maksaa mitään, koska savulohikahvilan vanha mieshenkilömyyjä oli niin hämmästynyt siitä että kimppakyydit toimii ettei se osannut käyttää pankkikorttilaitetta.

Mirja ja kahvila.

Ei vienyt kauaa, kun istuin elämäni kahvilassa jossain Helsingin uumenissa. Ulkopuolella istui Jätkäjätkien laulaja, mutta me istuttiin sisällä. Se on semmoinen kahvila, jossa sen paikan ainut työntekijä, sellainen vanhempi nainen, tulee siihen viereen ja kertoo, mitä on tänään leiponut ja niistä pitää valita. Eikä edes ole kallis.

Helsinkiystävät kuljettivat minut turvallisesti Linnanmäen kupeeseen, ja tapasin ihmisiä televisiosta ja koulusta. Kuuluin melkein samaan joukkoon, mutten ollut ainut joka oli melkein, onneksi. Näin musikaalin. Pidin siitä. Sillein niin paljon, ettei oikein osaa sanoa mitään. Ahdistuin vähän, mutta ei se haitannut, se kuului kai asiaan. Olin tosi onnellinen joidenkin muiden puolesta. Ja omasta puolestanikin ehkä.

Mietin aika kauan, että viitsinkö näyttää täällä mitään kuvaa siitä, mutta se alkoi turhauttamaan liikaa. Joten.

Huomasin kai joskus myöhään illalla että vaellan yksinäni jossain huvipuiston liepeillä ja ettei mulla ole kenkiä eikä puhelimessa akkua. Selviydyin (siis todellaki selviydyin, menin yksin metrolla ((kysyin tien metroasemalle ohikulkijalta ja ostin lipun ja menin oikeaan suuntaan sillä ja päädyin oikealle pysäkille)) ja sain kaksi asfalttihaavaa kun en muistanut pysyä istuma-asennossa pyörän tarakalla jossa on ohjaustangossa pehmobiisoni) protuystävän kotiin, ja sain pelata kauhupeliä kunnes mulle kerrottiin, ettei siinä pelissä vielä pitkään aikaan tule hirviöitä ja harmistuin tiedosta, olisin vain halunnut tietää miltä ne hirviöt näyttää. Katsoimme sitten youtubesta. Vaniljajäätelö maistui, seuraavan aamun herätys ei. Nukuin koko junamatkan, tuntui hassulta. Sitten menin käymään opinto-ohjaajilla (mulla on nykyään kaksi, ei varmana mee opinnot pyllylleen) ja toinen niistä kysyi, että en kai mä jo kerennyt siellä Helsingissä käymään. Sanoin joo, helposti.

Saaran vasemman jalan polvella ei mene tällä hetkellä päällisin puolin kovin hyvin -todistekuva.

Koska huomenna alkaa toinen virallinen koulu, lähden nyt telttailemaan kahdeksankymmenen lukiokaverini kanssa koulumme pihamaalle, toivottavasti poliisisetiä ei haittaa. Hullun kivaa vaan kaikki.