sunnuntai 5. elokuuta 2012

löllöä

Maalasin tänään pyörän, se teki sukupuolenvaihdoksen
en paljon muuta tehnytkään
enkä eilispäivänä
toissapäivänä tein ehkä jotain, mutta silloin väsytti kamalasti
soitin silti galleriassa ja tuntuu että koko kaupunki on kuullut ja nähnyt
leikin kadunvaltaajaa ja join kahvia ja pidin kenkiä jalassa ja huomasin etten osaa polttaa tupakkaa

öisin olen tehnyt paljon enemmän
yö on melkein vaihtunut päiväksi, eilispäivän ainakin nukuin
tänään heräsin jo yhdeltä
ihan kivaa että voi vaan


Vähän useampi päivä sitten olin bussipysäkillä,
ensin pääsin sieltä jonnekin, keskelle tietä, 100 kilometriä poispäin, eksymykseen, sinne niin
sitten pääsin onneksi sieltä Heinolaan, vanhan harvahampaisen miehen kyydissä joka ei halunnut tietää minusta mitään koska pelkäsi että olisimme sukua
sitten pääsin Lahteen, autossa, jossa oli angry birds -pehmoleluja tuulilasin vieressä
sitten luovutin enkä halunnut enää liftata ja menin juna-asemalle
pääsin Helsinkiin
pääsin Karjaalle
pääsin Hankoon




 "Nauraessa ihmisestä tulee löllöä, se ikään kuin alkaa hytkyä ----"

mä olen ihan löllöö

3 kommenttia:

  1. näyttää siltä kuin ne eläis..!
    mutta onkohan niillä edes aivoja?

    laita sun pyörästä kuva!

    ja vielä: MILTÄ SE MAISTUI
    MILTÄSE TUNTUI
    se

    VastaaPoista
  2. siellä sitä vain koikkelehdittiin hangon auringossa =D

    VastaaPoista