tiistai 26. kesäkuuta 2012

aivan hymyilyttää


Tänään multa kysyttiin, mitä tein juhannuksena
vastasin että kummaa kyllä mutta
olin mökillä
vain muutaman sukulaisen ympäröimänä
tai vähemmän ympäröimänä

Mutta oikeastaan olisin voinut jättää kummaa kyllän pois. Ehkä yritin vain olla tosi kovis tai jotain
mulle ei pitäisi tuottaa mitään tuskia kertoa
että menin juhannusyönä ennen auringonnousua nukkumaan
mutta ei se ole oikeasti niin helppoa, tuntuu paremmalta kaunistella,
ei suoranaisesti valehdella, jättää vain kertomatta tai kertoa totuuksia niin kuin ne olisi joitain suuria hassuja poikkeuksia

Olen kuitenkin kamalan ylpeä itsestäni, koska olin epäsosiaalinen ja se tuntui hyvältä
mua ei haitannut yhtään! Mulla oli kovin mukavaa, eikä haittaa yhtään ettei kukaan nähnyt!
Uin synkeäaaltoisessa järvessä,
soitin huilua pihakeinussa,
luin kirjaa kumiveneessä jossakin keskellä vettä,
laitoin turbaanin päähän,
silitin koiraa ja
kävin mummon kanssa kävelyretkellä

Mukavaan kuului myös Pekka ja Pätkä -elokuvia ja  
takaperin-piirakkata
(mummon raparperipiirakkaa)

tarkkailin myös vesikirppuja 

Olisi niin paljon kuvia ja kovin vähän sanoja
vaikka aika monta sanaa tuossa oli mutta ne nyt vaan on tuommosia sanoja sanoja
tekisi mieli löytää tiivistävämpiä Sanoja
tekisi mieli näyttää kaikenlaisia kuvia

Join tänään illalla kahvia eikä väsytä ollenkaan,
voi voi
sillä huomenna herään aikaisin mennäkseni lastenleirille
ohjaamaan leikkimistä
sun muuta

sataa kovaa ulkona ja sisällä päässä hermoradat hymyilee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti