Olen juuri käynyt Turussa. Ajattelin kertoa siitä jotain.
Parempi olisi tehdä jokin ajattomampi kertomajärjestys, koska aika ei viikonloppuna mennyt niin kuin kello. En ehkä ajatellut kelloa. Pidin siitä. Ajattomuudesta. Erityisesti. En tiedä.
Kaikki alkoi kirjasta.
Sen jälkeen huomasin istuvani autossa. Minua piirittivät musiikista pitävät ystävät. Sain sinisen perhosen selkään kun marisin hetken. Jouduin pelaamaan laivanupotusta ja lukemaan Nemiä. Juuri ennen murskahäviötä (mulla oli enää yksi yhden ruudun laiva) kauriit pelastivat minut.
Sitten kaikki olikin jo mennyt!
Palatessa harmitti tosi paljon, koska olisin halunnut tutustua Turkuun vielä ainakin viikon ajan. Myöskin kyseinen kulttuuritapahtuma olisi voinut osaltani kestää pidempään, kuten koko viikonlopun. Ehkä ensi vuonna sitten. Mutta tahdostani riippumatta punainen Opel ajoi kotiin sunnuntaina.
Opin, että yksi päivä ei riitä. Ennätin silti kokemaan elämäni keikan ja keikkabiisin!
Hyvää yötä.
ELBOWWWW AAAAAAAA JA TOI BIISI ON NIIN PARAS EI EN OLE KATEELLINEN YHTÄÄN EI EN TIETENKÄÄN JOO MOI.
VastaaPoistaKiitos Annika! Sun blogi näytti iloiselta, alan lukemaan sitä!!
VastaaPoistaEN HALUIS IRINA KERSKUU TAI MITÄÄ, MUT SANAT EI RIITÄ KERTOO MILLAISTA SE OLI. mut hei ne oli niin vakuuttuneita suomen kansasta että se oli vaan niiden ensimmäinen keikka ei varmasti suinkaan viimeinen aaa ♥