uhmaikä-vauva-kiisseli

Kuulin, että kun päättää herätä jonain tiettynä aikana, niin sitten vaan herää silloin, kun aivot koko ajan tiedostamattomasti miettii jotain heräämisjuttuja. Ja ei tarvitse sitten laittaa herätyskelloa. Se ei toimi mulla. Mutta se on ihan hyvä psykologiantunnilta myöhästymisen syy. Tosin en sanonut sitä syytä tänään, kun vaan aina taktisesti luikertelen luokkaan eikä kukaan huomaa mitään. Sitten leikin aktiivista ja viittaan, ja opettaja luulee että olen istunut siinä koko ajan.

Tänään olen ollut ahkera opiskelijasaara. Opiskelin hermoston anatomiaa kolme psyykkistä tasapainoa riipaisevaa tuntia, soitin monen monta tuntia paikatakseni tasapainoni sekä kaiken huipuksi, pysyin kertauskurssilla hereillä.

Mun kasvi on kasvanut. En tiedä mikä kasvi se on. Laitoin kesän alussa luumunsiemenen tuohon ruukkuun mutta se ei seuraavana päivänä ollut kasvanut, joten kaivoin siihen malttamattomana myös appelsiinin siemenen. Ja sitten toisen vähän luumun näköisen. Sitten, kun siitä kasvaa hedelmiä niin tiedän.

Oli niin elokuun viimeinen viikonloppu kuin voi olla,
ei ollut lämmin ei ollut kylmä
oli pimeää
ei tuntunut niin vapaalta enää mutta kuitenkin aika sopivan vapaalta.
Piti kiivetä katolle, mutta Josefiina ehkä jänisti, päädyimme leikkimään leikkipuistoon.

Koulukuvista ei tullut normaaleja.

lötkösilmä

Tässä minä esittelemässä uutta päätäni. Olen siitä kovin iloinen. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun äiti aina laittoi kattilan päähän ja leikkasi kattilan pituiset hiukset, olen tyytyväinen elämääni hiustenleikkausasioinnin jälkeen. Sanoin kiltille opiskelijakampaajalle melkein suorat sanat, ja se leikkasi oikeasti 15 senttiä. Miniviivottimen verran. Ja lyhimmistä pitkän viivottimen verran. Saman päivän iltana ystäväni Viivi tarjoili kakkua, minä istuin ja kuuntelin kun Roosa luki tyhjässä ammeessa koululäksyjään ääneen. Marianna värjäysassistenttini teki työtään ja pääni vaihtoi väriään takaisin viime kevääseen.

Tässä minä näyttämässä teiniltä. Olenpas hyvä näyttämään.

Mulla on varmaan joku takaumakausi meneillään. Sain uuden vanhan, siis mulle uuden mutta entiselle omistajalle vanhan, puhelimen, sellaisen, jossa toimii kaikki nappulat ja jonka muistiin mahtuu yli 30 viestiä. Se on sellainen puhelin jonka olisin halunnut seitsemännellä luokalla. Olen viettänyt usean lukiovälitunnin vaihdellen ystävieni kanssa taustakuvia ja teemoja ja muumimusiikkia, ja ne kaikki ystävät tunsivat jonkinasteista nostalgisuutta. Minä en.

Sovin Ruusun kanssa, että otetaan huomenna tamagotchit kouluun.

hyeena

Tykkään laittaa todistekuvia. Koska ne todistaa hyvin. Mulla on paljon kuvia, jotka näyttää tosi paljon todisteilta. Nämä kuvat ovat aitoja todisteita seikkailustani Mikkelin suurkaupunkiin. Nuo kengät menivät siellä hyvin entisiksi.

En ollut ensin edes varma, kävinkö siellä vai oliko se unta, mutta todenperäisyys varmistui kun löysin todisteaineistoa ja naamakaveripyyntöjä. Ja nyt olen jo hyvin varma, että olin Mikkelissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni, ainakin siinä elämässä jonka muistan. Koska vauvaelämästä en muista oikein mitään. 24 tuntia, tasan, kesti seikkailuni tuntemattomaan! Se oli avartavaa mutta ehkä kuitenkin.. niukentavaa. Rahallisesti vähintään. Avarruin, kun tutustuin ihan kamalan tosi moneen ihmiseen. Ja muistan jopa nimiäkin. Kävin Helenen kanssa yöllisellä metsäretkellä sytkäri valonlähteenämme. Minulla ja Terolla oli yhteinen jyväskylätuttu, jolle lähettyi kummallinen tekstiviesti. Marika näyttää ihan Marikalta. Ja Jeminalle lupasin, että se voi tulla syntymäpäivilleni.
Ja sen ainoan jonka tunsin aiemmin jouduin hyvästelemään puoleksi vuodeksi, hän luulee lähtevänsä Kanadaan. Hänellä on ehkä hienoin nimi maailmassa.

Tulin jäätelökioskin omistajien autolla pois, maksoi tosi vähän. Pidin niiden elämänasenteesta, ajattomuudesta ja sellaisesta. Ne oli juuri tulleet Kreikasta joltakin filosofialeiriltä.

Sisareni on käyttäytynyt tosi kummallisesti viime aikoina! Yhtenä iltana sillä oli ihan hullu* iltavilli, siis semmonen samanlainen mikä meillä oli silloin tosi kauan aikaa sitten aina. Sitten se nykyään aina laulaa jotain hassua iskelmää tosi kovaa silloin, kun puhun puhelimessa. Eilen se esitti kai rumpuja, kuten kuvasta näkyy. Se sai uuden lautasen sen rumpuun. Ja lehmänkellon myös. Minulla tulee lehmänkellon ääni kohta uniin.


Tunnen, että oikeasti syksy tulee. Henkisesti, fyysisesti sekä sosiaalisesti. Mulla on syksyolo, flunssa ja puhun usein syksyisesti ystävieni kanssa. Haikailen kesän perään jo nyt, se on varmaan ennätys. Muistan että syksyisin on aina ollut mun mielestä hyvä juttu, että on syksy ja iloinen värivaihe ja sade ja kaakao ja keltainen sadetakki ja paljon omenoita ja uudet villasukat. Nyt mä en oikeasti haluaisi, vielä. Odotan edelleen sitä viimeistä jotain päivää, jolloin on viimeisen kerran kesä. Ehkä huomaan tammikuussa, ettei sitä tullut koskaan. Vuodenaika vaihtui ehkä vaivihkaimmin ikinä.

*Mikkeliystäväni väitti, että hullu on jyväskyläläinen sana ja että jos haluaa puhua jyväskylää niin pitää vaan sanoa "hullun" kaikkien adjektiivien eteen. En muista uskoinko sen.


ai jaa kello on yksi