löllöä

Maalasin tänään pyörän, se teki sukupuolenvaihdoksen
en paljon muuta tehnytkään
enkä eilispäivänä
toissapäivänä tein ehkä jotain, mutta silloin väsytti kamalasti
soitin silti galleriassa ja tuntuu että koko kaupunki on kuullut ja nähnyt
leikin kadunvaltaajaa ja join kahvia ja pidin kenkiä jalassa ja huomasin etten osaa polttaa tupakkaa

öisin olen tehnyt paljon enemmän
yö on melkein vaihtunut päiväksi, eilispäivän ainakin nukuin
tänään heräsin jo yhdeltä
ihan kivaa että voi vaan


Vähän useampi päivä sitten olin bussipysäkillä,
ensin pääsin sieltä jonnekin, keskelle tietä, 100 kilometriä poispäin, eksymykseen, sinne niin
sitten pääsin onneksi sieltä Heinolaan, vanhan harvahampaisen miehen kyydissä joka ei halunnut tietää minusta mitään koska pelkäsi että olisimme sukua
sitten pääsin Lahteen, autossa, jossa oli angry birds -pehmoleluja tuulilasin vieressä
sitten luovutin enkä halunnut enää liftata ja menin juna-asemalle
pääsin Helsinkiin
pääsin Karjaalle
pääsin Hankoon

 "Nauraessa ihmisestä tulee löllöä, se ikään kuin alkaa hytkyä ----"

mä olen ihan löllöö

haluaisin sattumuksia

Kirjaan kiintyy kun sitä lukee. Mitä enemmän sitä lukee sitä kovemmaksi vauhti aina kiihtyy
- vaikka olisi huono kirja, silloin vauhti kiihtyy kyllä eri syistä
(haluaa lukea sen nopeasti loppuun)

Myös rantoihin kiintyy. Haluaa mennä aina sille rannalle jossa on aina käynyt,
se tuntuu aina parhaimmalta
aina ehdottaa että mennään sinne
se ranta on aina omasta mielestä parhain ja jännin ja kaunein ja ja

Kotiin kiintyy,
tähän taloon ja tuohon pihaan tuolla,
leikkimökkiin
pihasaunaan
riippumattoon
omenapuihin
kattoon
kaoottiseen huoneeseen siellä sisällä

Mukavaa olla tietämättä mitä tekisi elämällä
etenkään lähielämällä
Voisin vaan tehdä kaikkea, liftata vaikka, tai lähteä kolmelta yöllä uimaan,
mutta sillä tavalla, että tekee vaan, niin kuin että vaan sattuu kaikkea
menee vaan ja sitten tekee ne asiat ja vähän muutakin vahingossa

Olen varma että aivokapasiteettini ja älykkyyteni ja ymmärtävyyteni ei ole vuosiin ollut näin
miellyttävän matalalla, jollain tavoin

otsatukka on jo melkein pois
menen nyt pois
kaupungin keskustaan, siis, sinne

ihan sama

Mistä sen tietää että on oikeiden ihmisten kanssa? En ole ennen tajunnut ettei kannata ehkä ollenkaan viettää aikaa ihmisten kanssa joiden seurassa ei viihdy kunnolla. Tai no, viihtyy,
viihtyminen on helppoa ja mukavaa ja voi päättää että viihtyy,
muttei tunnu kovin luonnolliselta. En saa sellaisista ihmisistä mitään enkä oikein osaa antaa mitään niillekään. Vaikka ne olisi hauskoja ja kertoisi mielenkiintoisia asioita ja olisi kiinnostuneita. Ei tunnu silti yhtään hyvälle.
Ja sitten on niitä joiden seurassa unohtaa kaiken muun ja myhäilee ja hymyilee ja pyrskähtelee jos haluaa.
Joskus eilen taisin olla jossakin sellaisessa seurassa, aidossa ja huolehtivassa ja kauniissa. Kun lähdin pois niin oli vaikka kuinka kauan onnellista. Vieläkin.
Mutten siltikään tiedä, mikä seura on oikeaa
ehkä sillä ei ole väliä
ehkä on
en tiedä

En ole taaskaan pelännyt ihmisiä
- voin puhua kaikille ja ajatella, ettei ne varmaan ajattele mitään pahaa
juttelen tuntemattomillekin, eikä edes tunnu että ne olisi tuntemattomia, vain jotain kanssaeläjiä.
Vaikka ne ajattelisikin jotain pahaa, niin en mä sitä tiedä
niin että ei se haittaa

Järjestin Mariannan kanssa teekutsut,
kutsuin sellaisia joita en koskaan uskalla kutsua mihinkään.
Pyöräilimme ukkoskuurossa kauppaan,
sitten Marianna kävi uudestaan kaupassa koska kaadoin vahingossa kuppikakkutaikinan viemäriin.
Kutsut olivat leikkimökissä. Haluan järjestää toisetkin. Oli niin vapautunutta.

nyt vaan hymyilen koska huvittaa
huomenna matkaan meren rantaan